ORGAANISET RISKITEKIJÄT

Talousveden orgaaniset tekijät liittyvät raakaveden saastumiseen ja veden käsittelyyn. Pohjavesien saastumista lukuun ottamatta orgaaniset riskitekijät liittyvät pääasiassa pintaveteen ja sen käyttöön. Epäorgaaniset aineet muuttuvat bakteeritoiminnan avulla metyloitumalla myös orgaanisiksi. Tällöin aineen haitallisuus saattaa lisääntyä huomattavasti. (Ympäristöterveyden käsikirja 1993)

Klooraus – orgaaniset klooriyhdisteet

(Ympäristöterveyden käsikirja, 1993; Komulainen H., Ympäristö ja terveyslehti 1/1997; Muuttuva ympäristö ja terveys, 1993)

  •  Suomessa käytetään paljon humuspitoista pintavettä juomavetenä ja pääosa orgaanisista klooriyhdisteistä syntyy sen kloorauksesta. Lisäksi puunjalostusteollisuuden jätevedet lisäävät orgaanisten klooriyhdisteiden määrää raakavedessä. Kloorauksesta muodostuvista yhdisteistä tunnetaan vain osa. Kloorauksen aikana tiedetään muodostuvan ainakin. kloroformia, trihalometaaneja (THM), trikloorietikkahappoa sekä erittäin mutageenista MX-yhdistettä.
  •  Talousvedessä olevien orgaanisten klooriyhdisteiden aiheuttamien terveysvaikutusten arvioiminen on varsin vaikeaa, sillä niiden pitoisuudet ovat niin alhaisia, ettei akuuttia myrkytysvaaraa ole. Epidemiologisissa tutkimuksissa on klooratun pintaveden havaittu olevan yhteydessä virtsaelinten ja ruuansulatuskanavien syöpiin. Trikloorimetaani on todettu karsinogeeniseksi eläinkokeissa, samoin kloroformi suurilla annoksilla. Jo useammassa epidemiologisessa tutkimuksessa on viitteitä siitä, että kloorattua juomavettä käyttävien äitien lasten syntymäpaino on pienempi kuin klooraamatonta vettä juovien.

     Mutageenisen MX-yhdisteen (3-kloori-4-(dikloorimetyyli)-5-hydroksi-2(5H)-furanoni) osalta tutkimukset ovat kesken. Syöpäriski kasvaa veden mutageenisuuden myötä ja on suurimmillaan, kun vettä on juotu kauan (40-60 vuotta). Eläinkokeiden perusteella on esitetty epäilyjä talousveden kloorauksen yhteydestä sydän- ja verisuonitauteihin sekä hypotyroidismiin (kilpirauhasen vajaatoimintaan). Kloorattua talousvettä käyttävillä ihmisillä on havaittu korkeampia veren kolesterolipitoisuuksia, mutta kloorauksen merkityksestä ihmisen terveydelle sydän- ja verisuonitautien tai kilpirauhasen toiminnan osalta ei ole osoitettu selkeää näyttöä.

     Kahdelle yleisimmälle THM-yhdisteelle on asetettu terveydellisin perustein raja-arvot:
    kloroformi 0,2 mg/l ja diklooribromimetaani 0,06 mg/l.

  • Desinfektio – otsonointi, kloramiinidesinfektio, klooridioksidi

    (Ympäristöterveyden käsikirja, 1993; Muuttuva ympäristö ja terveys, 1993)

  •  Pintavettä käytettäessä talousveden desinfektio on välttämätön riittävän mikrobiologisen turvallisuuden takaamiseksi. Tavallisen kloorauksen vaihtoehtoina on desinfektiossa käytetty otsonointia, kloramiinidesinfektiota ja kloorioksidia.

     Kloramiinin ongelmana käyttäjäpäähän kerääntyvät typpiyhdisteet, jotka voivat lisätä altistumista nitraateille. Klooridioksidin, kloraatin ja kloriitin on epäilty aiheuttavan verisolumuutoksia – lähinnä hemoglobiinin ja punasolumäärän laskua – sekä raskauteen liittyviä ongelmia. Kloriitin havaittu aiheuttavan muutoksia siittiösoluissa rotilla ja klooridioksidien taas vaikuttavan rotilla kilpirauhasen toimintaan.

     Myös otsonoinnin yhteydessä on raportoitu muodostuvan terveydelle mahdollisesti haitallisia yhdisteitä.

  • Selluteollisuuden jätteet
    – kloorifenolit, torjunta-aineet (PCB, PAH), hiilitetrakloridi

    (Ympäristöterveyden käsikirja, 1993;Muuttuva ympäristö ja terveys, 1993; Muuttuva ympäristö ja terveys, 1997)

  •  Raakavesilähteiden saastuminen aiheuttaa myös terveysvaikutuksia. Selluteollisuuden valkaisuvedet sisältävät orgaanisia klooriyhdisteitä, joiden rakenne on huonosti selvitetty. Näiden joukossa on myös ihmiselle haitallisia aineita, kuten kloorifenoleita ja useita kloorautuneita ja pienimolekyylisiä, mutta biologisesti varsin aktiivisia aineita. Selluteollisuuden valkaisujätevesistä on löydetty myös mutageenisia aineita kuten klooriasetoneja ja erittäin mutageenista MX-yhdistettä.

     Kloorifenoleita löytyy kaikista pinta- ja pohjavesistä saastumisen seurauksena. Suomessa on käytetty 1940-luvulta lähtien puunsuojausaineita tri-, tetra- ja pentakloorifenoleita. Kloorifenoleja voi syntyä myös puunkyllästysaineiden käytön seurauksena tai torjunta-aineiden hajoamistuotteina.
    2,4,6–trikloorifenoli on todettu eläinkokeissa aiheuttavan syöpää ja pentakloorifenoli on eläimillä aiheuttanut maksa- ja munuaisvaurioita. Suomessa on havaittu juomaveden ja kalan kohonneiden kloorifenolipitoisuuksien olleen yhteydessä non-Hodgkin-lymfoomien ja mahdollisesti myös pehmytkudossarkoomien esiintymiseen. Terveysvaikutusten perusteella tri-, tetra- ja pentakloorifenolipitoisuuksien enimmäispitoisuudeksi on annettu 0,01 mg/l ja maun ja hajun perusteella enimmäispitoisuudeksi talousvedessä 0,0001 mg/l.

     Torjunta-aineita, polykloorattuja bifenyyleitä (PCB), polysyklisiä aromaattisia hiilivetyjä (PAH-aineita), bentseeniä ja alkyylibentseenejä saattaa joutua jätevesien huolimattoman käsittelyn tai kaatopaikkavalumien seurauksena myös juomaveteen. Torjunta-aineiden huolimaton käsittely on saastuttanut yksittäisiä kaivovesiä huomattavasti. Torjunta-aineita joutuu pieniä määriä raakavesiin myös pintavalumasta ja maaperästä.

     Hiilitetrakloridi esiintyy yleisesti teollisuusmaiden vesilaitosten raakavesissä. Eläinkokeiden perusteella aine on luokiteltu karsinogeeniseksi. Työperäisen altistumisen perusteella tiedetään sen aiheuttavan maksa- ja munuaisvaurioita. Mineraaliöljyjä joutuu vesiin ilman kautta sekä pintavalumien ja onnettomuuksien seurauksena. Jo pienienkin pitoisuudet aiheuttavat veteen maku- ja hajuhaittoja, jotka yleensä estävät veden nauttimisen.

  • Yhdyskuntavesi

    Veden laatuvaatimukset

    Veden terveysvaatimukset