Hattujen maailma

Tervetuloa hattujen maailmaan. Tällä sivulla esittelemme hattujen valmistamista eli tutustumme modistin työhön ja tarvikkeisiin.

Ainamuodissa työskentely on monipuolista. Modistien tehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi hattujen valmistus, koristelu, viimeistely ja erilaiset korjaus- ja huoltotyöt. Vaihtuva muoti ja kehittyvät materiaalit vaativat hattualan ammattilaisilta todellista käytännön osaamista ja ammattitaitoa. Ainamuoti onkin yksi harvoista suomalaisista hattuliikkeistä joka on jatkanut toimintaansa alalla jo 1950-luvulta lähtien.

Höyrypannu

Höyrypannu on yksi liikkeemme eniten käytetyistä välineistä. Laitteen tarkoituksena on tuottaa höyryä suuttimesta jonka edessä modisti höyryttää hattua. Höyryn avulla esimerkiksi huopahattua voidaan muotoilla haluttuun muotoon. Höyrytyksen jälkeen hatun ollessa vielä kostea voidaan jopa sen kokoakin hieman suurentaa. Lopuksi hattu harjataan huolellisesti hattuharjalla ja jätetään kuivumaan.
Tukki

Tukkia käytetään hatun tai hattuaihion muotoon pakottamiseen. Käsiteltävä hattu vedetään tiukasti tukin päälle esimerkiksi höyryttämisen jälkeen. Tukkeja on eri muotoisia ja kokoisia. Haluttu tukki valitaan hatun mallin ja koon sekä halutun lopputuloksen perusteella.
Turkis-ompelukone

Turkiksen ompelu vaati ompelukoneelta voimaa. Paksun kaksinkertaisen nahan työstämiseen suunniteltua turkis-ompelukonetta käyttää voimakas sähkömoottori. Ompeluasento on normaalista ompeluasennosta poikkeavasti vaakatasossa.